Tyttöjen ja poikien SM-sarjat jatkuvat
Nuorten SM-sarjat ovat edenneet vauhdikkaasti puoliväliin ja taistelu kevään pudotuspelipaikoista kiihtyy. 19- ja 16-vuotiaiden SM-sarjojen lisäksi kuluvalla kaudella pelataan Suomen mestaruudesta ensimmäistä kertaa myös 17- ja 15-vuotiaiden sarjoissa.
19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjaa johtaa Tapiolan Honka yhdeksällä voitolla ja yhdellä tappiolla. Syyskausi on ollut seuralle menestyksekäs, sillä Honka pitää kärkipaikkaa myös 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa ja lisäksi Hongan joukkue löytyy kärkikolmikosta jokaisesta poikien ikäluokasta.
U19-tyttöjen päävalmentaja Susanna Strömbergin mukaan SM-sarja on omiaan valmistelemaan pelaajia tuleviin, entistä kovempiin koitoksiin ja mahdollistaa nuorille tärkeitä näytönpaikkoja.
– 19-vuotiaiden sarja toimii mahtavana kasvualustana ja ikäluokan tason mittarina, sekä antaa mahdollisuuden U17- ja jopa U16-kärkipelaajille tulla kokeilemaan seuraavan tason kovempia pelejä.
– Olemme olleet tosi laajalla rosterilla syksyn peleissä ja tavoitteena on jatkossakin antaa mahdollisimman monelle hyviä minuutteja tässä vanhimpien tyttöjunioreiden sarjassa.
Kokenut valmentaja on ylpeä joukkueensa suorituksista ja kehityksestä.
– Pelaajistamme etenkin Lotta-Kaisa Paltemaa on noussut joukkueemme runkopelaajaksi, jonka syksyn näytöt veivät 18-vuotiaiden maajoukkueeseen ja Baltic Cupiin saakka. Nuoresta porukasta Susanna Rentto (s. 2002) ja Henna Sandvik (s. 2003) ovat päässeet näyttämään urheilullisuutensa vuotta tai kahta vanhempien joukossa, ja tehneet vakuuttavaa jälkeä.
Strömberg pitää 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjaa tasokkaana, joskin monien joukkueiden täysi potentiaali saattaa jää saavuttamatta päällekkäisyyksien vuoksi.
– Kaikilla joukkueilla on vahvuuksia ja vahvoja pelaajia, kunhan vaan saavat tai saisivat parhaimmat käyttöönsä. Monet joukkueet tai pelaajat pelaavat useampaa sarjaa, joten se saattaa välillä aiheuttaa tasoeroja.
19-vuotiaiden poikien SM-sarjaa hallitsee puhtaalla pelillä Helsinki Rocks, jonka kokoonpano koostuu Malmin Super-koriksen ja Wartti Basketin A-junioreista. Kahdesta edelliskaudesta joukkueella on takataskussaan hopeamitalit. Rocksin päävalmentajan Eero Nikkarisen mukaan alkukausi on sujunut odotettua paremmin.
– Vaikka yhteisiä harjoituksia on ollut suhteellisen vähän ja loukkaantumisia paljon, on joukkuepeli toiminut yllättävän hyvin. Tässä etuna on ollut yhteinen pelikirja ja harjoitusyhteistyö ToPon kanssa. Lisäksi kovat U20 EYBL-pelit ovat auttaneet joukkuetta hitsautumaan yhteen ja myös yksilötasolla pelaajat ovat menneet todella paljon eteenpäin.
Nikkarinen on harmissaan poikien SM-sarjan merkityksen vähenemisestä ja arvostuksen puutteesta. Häntä mietityttää myös sarjan pääkaupunkikeskeisyys.
– U19-sarja on arvokas lisä monelle pelaajalle, jotka eivät vielä saa riittävästi peliaikaa ja vastuuta miesten sarjoissa. Valitettavasti tuntuu siltä, että U19-sarjan taso ja arvostus laskee vuosi vuodelta. Toistaiseksi sarja on kuitenkin ollut riittävän tasokas, että sen pelaaminen on mielekästä.
Valmentajan mukaan sarjan tasonnosto olisi mahdollista saavuttaa esimerkiksi seurayhteistyön avulla.
– Seurojen tulisi pyrkiä kehittämään lisää erilaisia yhteistyökuvioita, jotka mahdollistaisivat senkaltaisen yhteistyön kuin esimerkiksi Rocksilla ja ToPolla on.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Edon Maxhuni tuuletteli voittoa ennen joulua
- Lauri Markkanen liekeissä Utah Jazzin voitossa
- Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän seurat voittoputkessa NCAA:ssa
- Federiko Federiko heitti yliopistouransa kärkilukemat
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Suomen koristytöille hieno saavutus
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Miro Little lähellä tripla-tuplaa Utahissa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Federiko Federiko saanut yhä enemmän vastuuta Texas Techin riveissä
- Remu Raitasella hyvä aloitus Islannissa