Taas yksi suomalaislupaus Yhdysvaltojen yliopistosarjaan
Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo ja HBA-Märskyssä Divari A:n pistekuninkuuden pokannut Edon Maxhuni, 19, on sitoutunut pelaamaan ensi kaudella Long Beach State -yliopistossa NCAA:ssa.
Hyvinkään Pontevan kasvatti Maxhuni tehtaili päättyneellä kaudella HBA-Märskylle keskimäärin 23,8 pistettä, 2,7 levypalloa ja 3,7 syöttöä ottelua kohden. 186-senttisen takamiehen uusi osoite Long Beach State on esiintynyt historiansa aikana NCAA:n lopputurnauksessa yhdeksän kertaa, joista viimeisimmässä vuonna 2012.
– Tuntuu todella hyvältä päästä pelaamaan NCAA:han. Se on ollut unelmani, sen eteen on tehty paljon töitä ja vihdoin se toteutuu. Tämä on yksi askel lähemmäksi saavuttaa haluamani koripalloilijana, Maxhuni kertoi.
– Yliopistovalinta oli vaikea, mutta päädyin valitsemaan Long Beach Staten, koska heillä on todella hyvä ohjelma ja suunnitelma minun kehitystäni varten.
Maxhuni on pelannut urallaan peräti 87 nuorten maaottelua keskiarvolla 14,4 pistettä. Nuorten A-divisioonan EM-kisoissa hän on pelannut kolmesti ja B-divisioonan EM-kisoissa taas kerran. B-poikien SM-sarjassa Maxhuni on voittanut kaksi SM-kultaa ja hänet palkittiin vuoden pelaajaksi kauden 2013/2014 päätteeksi.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Edon Maxhuni tuuletteli voittoa ennen joulua
- Lauri Markkanen liekeissä Utah Jazzin voitossa
- Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän seurat voittoputkessa NCAA:ssa
- Federiko Federiko heitti yliopistouransa kärkilukemat
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Suomen koristytöille hieno saavutus
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Miro Little lähellä tripla-tuplaa Utahissa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Federiko Federiko saanut yhä enemmän vastuuta Texas Techin riveissä
- Remu Raitasella hyvä aloitus Islannissa