Susijengin valmentaja Bosnia-Hertsegovinasta: ”Todella, todella iso ja fyysinen”
Suomen koripallomaajoukkue kohtaa Bosnia-Hertsegovinan tänään torstaina MM-jatkokarsintaottelussa. Vuosien 2011 ja 2015 EM-kisoissa Susijengi antoi Bosnia-Hertsegovinalle isän kädestä, mutta torstain MM-jatkokarsinta-avaukseen vieraaksi saapuva joukkue on liikkeellä nimekkäillä miehistöllään hetkeen. Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala kertoo Bosnian noudattavan Jugoslavia-koripallon ihanteita NBA-miehensä Jusuf Nurkic ja Dzanan Musa keihäänkärkenään.
Syksyn 2011 EM-kisoissa Susijengi katkaisi 34 vuoden voitottoman EM-kisakierteensä liekittämällä Bosnian nurin 92-64. Neljä vuotta myöhemmin Montpellierin kisaparketeilla lukemat olivat Suomen kannalta vieläkin vakuuttavammat: 88-59.
– Voittomme Bosniasta ovat tulleet nimenomaan puolustuksella. Hyvä puolustus on korreloinut kentän juoksemisen ja hyvän heittoillan kanssa. Kun Mikko Koivisto, Petri Virtanen, Petteri Koponen ja Matti Nuutinen ovat päässeet heittämään, Bosnia on kadottanut pelaamisensa balanssin, Toijala kertaa.
Toijala kuitenkin varoittaa laskemasta liikaa edellisten otteluiden varaan. Entisen Jugoslavian alueella kukin maajoukkue on vaarallinen. Koripalloperinteitä löytyy, pelaajat ovat kookkaita ja fyysisiä ja osaavat perustaidot juurta jaksain.
Bosnia-Hertsegovinan nykymaajoukkueen erikoisuus on koko ja fyysisyys.
– Bosnian isopää on todella – todella – iso ja fyysinen, heillä on jopa ylitarjontaa 4- ja 5-pelipaikoille. Jusuf Nurkic, Elmedin Kikanovic, Andrija Stipanovic ja Milan Milosevic on todella hurja eturivi mille tahansa joukkueelle, Toijala jatkaa.
– Mistään perinteisestä mörssärijoukkueesta ei kuitenkaan ole kysymys. Musa siirtyy tässä miehistössä kauemmas korista, Nurkic ja Kikanovic osaavat kumpikin heittää puolenmatkan kakkosen.
Jos Bosnian eturivi on MM-karsintojen parhaimmistoa, joukkueella on puolestaan haasteita takakentällään. Aiemmissa arvokisoissa Bosnian aloitusviisikon takakentän ovat muodostaneet amerikkalaislähtöinen pelinrakentaja ja veteraanitakamies Nemanja Gordic, mutta nyt Gordic on seurajoukkuevelvoitteiden johdosta sivussa ja pelinjohto täysin syntyperäisten bosnialaisten käsissä.
Oma kysymyksensä on Bosnian valmennustilanne. Päävalmentaja Dusko Vujosevic joutui vetäytymään valmennusvastuusta terveyssyistä ja hänen apuvalmentajansa Mensur Bajramovic oli sitounut hongkongilaiseen joukkueeseensa. Bosnia sai pikahälytyksellä valmentajakseen Kroatian ja Italian mestarin ja vuodesta 2001 Euroliigassa käskyttäneen Jasmin Repesan, joka aloitti työnsä viime viikon lopulla.
– Me teemme Susijengissä perinteisesti perusteellisen scoutin vastustajasta ja pelaajamme ovat tottuneet poimimaan hyvin asioita scouteistamme, mutta tämä on varmasti haastavin scouttauksemme ikinä, Toijala naurahtaa.
– Bosnialla on joukoissaan useampi vain vähän maaotteluita pelannut pelaaja, useampi pelaaja joka ei pelannut aiemmissa MM-karsintapeleissä, täysin uusi valmentaja eikä yhtään valmistavaa maaottelua takanaan. Varsin poikkeuksellinen tilanne.
K-jatkolohkon hännänhuippuna Bosnia on”tulos tai ulos”-tilanteessa: yhdellä voitolla joukkue pitää MM-kisaunelmansa edes langanlaihasti elossa, kaksi voittoa tekee MM-kisoista realistisen tavoitteen.
NBA-miesten Nurkicin ja Musan liittyminen maajoukkuevahvuuteen kertoo, että Bosnia ei jätä kiveäkään kääntämättä pysyäkseen mukana MM-kisapaikkakilvassa.
– Tämä on iso peli sekä meille että Bosnialle. Meidän on oltava aktiivisia ja aggressiivisia, annettava ensimmäinen isku ja pistettävä heidän takamiehensä koetukselle. Niin kauan kuin toteutamme omaa pelikonseptiamme, olemme hyvissä asemissa, päättää Toijala.
Susijengi ja Bosnia kohtaavat Espoon Metro Areenalla torstai-iltana 13.9. klo 19.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Edon Maxhuni tuuletteli voittoa ennen joulua
- Lauri Markkanen liekeissä Utah Jazzin voitossa
- Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän seurat voittoputkessa NCAA:ssa
- Federiko Federiko heitti yliopistouransa kärkilukemat
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Suomen koristytöille hieno saavutus
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle