Pietin blogi: Statenin puuttuminen oli Vilppaan siunaus?

Joukkuepalloilut ovat ihmeellinen maailma. Tai paremminkin inhimillinen. Ihmiset eivät ole koneita. Monet asiat vaikuttavat tunnetilaamme ja keskittymiseemme. Huippu-urheilussa, pienten marginaalien pelissä, se tulee loistavasti esille, kuten kävi Katajan ja Vilppaan viidennessä finaalissa.

Vilppaan paras pelaaja Juwan Staten ja ehkä tärkein puolustaja Matias Ojala eivät pystyneet ottelussa pelaamaan. Silti Katajan mestaruuslippikset ja kuohujuomat pysyvät edelleen pakkauksissaan – kiitos Vilppaan huiman joukkuetaistelun.

Ojalan poissaolo oli tiedossa jo edellisenä päivänä, mutta Statenistä tuli tieto juuri ennen ottelun alkua. Vedonlyöntitoimistoilla tasaiseksi uumoiltu peli kääntyi minuuteissa Katajan selkeäksi suosikkiasemaksi. Nopeimmat (ammatti)vedonlyöjät onnistuivat varmasti hyödyntämään muuttumattomia kertoimia, mutta joutuvat nyt nuolemaan haavojaan.

On kohtuullista olettaa, että vedonlyönnistä leipänsä tienaavat olivat oikeassa. Luultavasti Vilppaan todennäköisyys voittaa ottelu laski merkittävästi Statenin poissaolon selvittyä. Silti Vilpas rallatteli selkeään voittoon. Mitä oikein tapahtui?

Vilpas ei jäänyt murehtimaan poissaoloja

Vuoden valmentajaksi nimettävä Joonas Iisalo (äänet on jätetty 7.5., joten finaalien lopputulos ei vaikuta tulokseen) teki upeaa työtä joukkueen valmistamiseen eiliseen otteluun. Luultavasti hän ei ole meuhkannut kopissa mitään Youtuben klassikkotason motivaatiopuhetta, vaan on teroittanut uskoa tekemiseen ja vahvistanut sitä muutamilla loistavilla taktisilla muutoksilla. Osa muutoksista on hioutunut käytäntöön, vasta kun Statenin poissaolo oli tiedossa.

Hyökkäyksessä muutos ei ollut niinkään taktinen. Eilen jokainen pelaaja pelasi kauttaaltaan rohkeasti tietäen, että kaksi merkittävää ratkaisijaa olivat pois kokoonpanosta. Rohkea pelaaminen oli myös aggressiivista. Kaukoheittopelaaminen pakotti Katajan pelaajat lähestymään pallolliseen ja se avasi väyliä kohti koria, minkä Vilppaan pelaajat hyödynsivät hienosti. Salo kompensoi 5v5-hyökkäämisessä Statenin puuttumista kollektiivisella koripallolla. Mikäli joukkue ei saanut helppoa nopeaa heittoa, se liikutti hyvin palloa ja malttoi odottaa Joensuulaisten virhettä.

Toinen merkittävä muutos hyökkäämisessä oli kahden ison, Brandon Edwardsin ja Al’lonzo Colemanin, pelaaminen samanaikaisesti. Aiemmin finaaleissa Edwards ja Coleman ovat pääosin tuuranneet toisiaan. Nyt Ojalan poissaolo pakotti lisäämään molempien minuutteja. Heidän ollessa kentällä tilankäyttö pysyi ehjänä, sillä Michael Pounds hyvänä kaukoheittäjänä soveltuu miesten kanssa kentälle Statenia paremmin.

Vilppaan sentterit ovat mainettaan parempia kaukoheittäjiä. Edwards on heittänyt Espanjan kakkosliigassa 80 kolmosta yli 30 %:n tarkkuudella. Viimeisellä kaudella yliopistossa mies otti 110 yritystä ja pisti niistä peräti 36 % koriin. Myös Coleman on nakutellut urallaan kolkit 30 %:n tarkkuudella. Ollessaan samaan aikaan kentällä, Edwardsin (ja Colemanin) kaukoheitto on Vilppaalle suhteellisen edullinen, sillä toinen iso on samaan aikaan pelaamassa hyökkäyslevyistä.

Mutta kaukoheittäminen on vain nyanssi. Merkittävämpää on, että kahden ison ansiosta Vilppaan helppojen korien määrä lisääntyi korin lähettyviltä. Myös levypallopelaamiseen tuli selvä parannus molemmissa päissä kenttää.

Muutoksia palloscreen-puolustukseen

Isommat taktiset muutokset tapahtuivat puolustuksessa. Iisalo oli asettanut Colemanin epäortodoksisesti takapelaaja Daniel Mullingsin vartijaksi. Juho Nenonen otti Kervin Bristolin ja puolusti palloscreenin hard hedge­-konseptilla eli astumalla voimakkaasti esiin screenin takaa pakottaen Teemu Rannikon luopumaan pallosta tai ainakiin vaihtamaan suuntaan. Tämä oli merkittävä muutos edellisen ottelun flat hedge-konseptiin, jossa pallollinen pysäytetään kolmen pisteen kaaren suuntaisesti.

Konseptissa oli kaksi etua. Teemu ei ollut ratkaisevan syötön antaja, vaan hän joutui antamaan nopean syötön sille pelaajalle, jonka Vilpas jätti auki. Toinen etu oli se, että Nenosen hedgatessa Coleman pystyi makaamaan kolmen sekunnin alueella apuasemassa, sillä Mullingsilla ei ole kaukoheittoa. Näin hänellä oli parempi levypalloasema.

Sama konsepti toimi erinomaisesti Rion Brownia ja Ilari Seppälää vastaan, jotka eivät ole Rannikon veroisia syöttäjiä tai pallonkäsittelijöitä. Konsepti täydentyi fyysisellä pallottomalla puolustuksella. Rannikko, Seppälä ja Brown joutuivat tekemään miehen työn jokaiseen pallonhallintaan.

Vilpas sekoitti ottelun aikana palloscreenin puolustuskonseptiaan. Kun Tommi Huolila oli kentällä, Desmond Williams vartioi Rannikkoa ja he vaihtoivat palloscreenejä. Silloin Teemu joutui pelaamaan kaaren takana suhteellisen nopeajalkaista Edwardsia vastaan ja toisaalta ulottuva Williams paini laadulla Tommi Huolilaa vastaan korin alla. Kumpikaan tilanne ei tuonut Katajalle etua. Vilpas vaihtoi myös joitakin loppuhetkien palloscreenejä, vaikka Rannikolla olisi ollut pienempi puolustaja.

Eri puolustustapojen sotkeminen oli mainio veto Salolta, sillä Rannikko on parhaimmillaan tietäessään tarkkaan, mitä tuleman pitää. Puolustusten vaihtelu pakottaa hänet ohjelmoimaan koripallotietokoneensa uudelleen.

Kotiyleisöstä energiaa

Eilinen peli oli urheilupsykologiaa parhaimmillaan. Palloilusta löytyy lukuisia esimerkkejä, kun avainpelaajien puuttuminen on saanut koko muun joukkueen nostamaan omaa taistelutahtoaan. Salon taistelu levypalloista ja kaikista kamppailupalloista oli varmasti parasta, mitä tällä kaudella on nähty. Itseluottamusta lisäsi se, että taktisten muutosten ansiosta kamppailutilanteissa oli Salolle edullisempia parivaljakoita ja salolaisten lähtöasema tilanteisiin oli parempi. Voitetut tilanteet ruokkivat uusia voitettuja tilanteita.

Tätä hurmosta auttoi hurja kotiyleisön tuki. Sitä ruokki myös se, että matsin edetessä Katajan pelaajat näyttivät turhautumistaan enemmän ja enemmän. Kun oma luottamus on huipussaan, juuri mikään ei ole palkitsevampi näky kuin vastustajan vähittäinen henkinen romahtaminen. Katajan turhautuminen heijastui etenkin tuomareiden sättimiseen. Välillä näytti jopa siltä, että Katajan pelaaja pelasi tilanteen kevyesti voidakseen vain löytää tekosyyn tuomareista epäonnistumiseensa.

Eilen, kuten koko pudotuspeleissä, tuomarikolmikko teki työnsä ammattimaisesti ja laadulla. Kovaa annetaan pelata, mutta käsillä pelaamisesta saatu etu otetaan pois. Pitää muistaa, että intensiteetin ollessa katossa, tuomareilla on erittäin kova ruutu hoidettavanaan. Nenosen provosoivan kovaa pelaaminen tai Rannikon korostettu elehdintä virheen sattuessa kuuluvat peliin, mutta se pistää tuomarin jatkuvasti vaikeaan asemaan.

Juho Nenosta on mukava seurata. Hän tekee kaikkensa auttaakseen joukkuetta. Eilen miehen mahtava peli vei Bristolin ja Jarekious Bradleyn pelihuumorin nolliin. Maksavalla yleisöllä on oikeus pitää tai olla pitämättä siitä. Juholle on merkitystä vain sillä, kuka voittaa ottelut. Ja pieni lisätunne ei ole liigatuotteen kannaltakaan yhtään pahitteeksi.

Pallo siirtyi Katajalle

Eilinen jatkoi tuttua finaalikäsikirjoitusta. Vilpas teki taktisia muutoksia, joihin Katajan pitää pystyä seuraavaan peliin vastata. Statenin poissaolo taisi olla Vilppaan siunaus, sillä sen ansiosta joukkue oli pakotettu jopa suunniteltua isompaan siirtoon. Tehtyjä muutoksia se tulee käyttämään seuraavassakin pelissä, vaikka Staten palaisi pelaavaan kokoonpanoon. Joka tapauksessa Statenin liian isoille minuuteille on löytynyt ratkaisu, hieman onnellakin.

Vaikka Vilpas pystyi voittamaan yksittäisen pelin ilman aloittavaa takamiestään, Statenin pelaamisella on iso merkitys salolaisten mahdollisuuksiin. Toinen voitto ilman Statenia olisi jo suuren luokan ihme, vaikka monet saattavat kuvitella toisin. Ihmisillä on tapana tuloksen nähtyään vetää liian suoria johtopäätöksiä edeltäviin tapahtumiin. Se on inhimillistä. Siksi sille on keksitty nimikin: haloefekti. Toivotaan siis, että Ojalaa lukuunottamatta molemmat joukkueet saisivat täyden kokoonpanon parketille.

Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee, seuraavaksi Joensuuhun. Eilinen kamppailu nosti sarjan uudelle tasolle. On aivan varmaa, että Kataja tulee vastaamaan huutoon. Finaaleista on muodostumassa todellinen klassikko. Kannattaa pysyä mukana!

Pieti Poikola
Kirjoittaja on toiminut koripallovalmentajana noin 20 vuoden ajan. Todennäköisyyksiin nojaava valmennusfilosofia on tuottanut kolme Suomen mestaruutta.