Pietin blogi: Korisliiga-katsaus osa 3 – Viimeiset hajahuomiot liigakaudesta 2016-17

Finalistit on jo analysoitu edellisissä kirjoituksissa. Jäljellä on tämän kauden viimeinen Korisliiga-aiheinen blogini ennen tulevaa kautta.

Katajan ja Vilppaan jälkeen pronssien kohtalon ratkaisivat Helsingin Seagulls ja Kauhajoen Karhu. Niidenkään kuulumista neljän parhaan joukkoon kukaan tuskin kyseenalaistaa. Seagulls taisteli kalkkiviivoille asti runkosarjan voitosta ja jatkoi trendiään parantaa suoritustaan aina edellisestä kaudesta.

Seagullsilla korkean profiilin kotimaiset

Seagullsin pelaaminen oli rakennettu suomalaisen takamiehen Antto Nikkarisen ympärille, mikä on arvostettavaa liigamme vahvistusvetoisessa koripallossa. Antto hoiti leiviskänsä hienosti, mistä on osoituksena ansaittu valinta sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Anton panos ei kantanut pronssia pidemmälle, sillä hänen ohella joukkue olisi kaivannut hieman useampia oman puolustajansa voittavia pelaajia.

Seagulls pelasi ehjää joukkuekoripalloa, eikä tehnyt isoja virheitä kummassakaan päässä kenttää. Se ei kuitenkaan onnistunut kääntämään joukkueen syvyyttä riittäväksi intensiteetiksi. Joukkue hävisi Katajalle välierissä sillä saralla selvästi. Joka tapauksessa Seagullsin kautta voi luonnehtia positiiviseksi, varsinkin kun se onnistui myymään useamman kerran Kisahallin täyteen.

Toinen hatunnosto Seagullsin organisaatiolle kuuluu maajoukkueen profiilipelaaja Gerald Lee Jr:n hankkimisesta pelaamaan kotoiseen liigaamme. Valitettavasti joukkue ei saanut Junnusta kaikkea irti. Syynsä on loukkaantumisella, mutta myös sillä, että se oli ehtinyt palkata vitospaikan amerikkalaisvahvistuksen Devonte Upsonin ennen Leen sopimusta. Lee ja Upson eivät pystyneet pelata samanaikaisesti kentällä ja siksi Leen rooli jäi taitoihinsa nähden turhan pieneksi.

Kauhajoki erinomainen hyökkäyksessä

Kauhajoen Karhu jatkoi myös nousujohteista trendiään. Nyt se onnistui kasaamaan jo mestaruuskaliiberin joukkueen. Kauhajoki oli sarjan toiseksi paras hyökkäysjoukkue. Sen suhteellisen löyhä kuri hyökkäyksessä sopi takamies Bojan Sarcevicille sekä Austin Hollinsille, sarjan yhdelle parhaista laitureista. Hollinsin hyvä kausi on laitettu merkille muuallakin, sillä hänen tulevan kauden sopimuksensa Saksan Bundesliigaan julkaistiin muutama päivä sitten.

Vapaamuotoinen hyökkäysrakenne ei tuonut pelkästään hyviä asioita. Ajoittain Kauhajoen heitot tapahtuivat huonosta hyökkäystasapainosta ja olivat suhteellisen villejä. Se laski hieman prosentteja ja tiesi hankaluuksia puolustukseen paluulle.

Kauhajoen suurimmat haasteet olivatkin puolustuksessa. Joukkueen puolustusidentiteetti oli vähän hukassa varsinkin, kun ensimmäinen takamiesvahvistus Kevin Ware ei osoittautunut riittävän kovaksi pelimieheksi ja hänen tilalleen palkattu Tate Unruh oli puhdas hyökkäyspään pelaaja, hurja heittäjä tosin. Rehellisyyden nimessä on sanottava, että mm. Sarcevicin loukkaantuminen sotki Kauhajoen tekemistä. Ollakseen paras tarvitaan hieman onnea ja sitä Kauhajoelle ei tälle kaudelle riittävästi herunut.

Hyökkäyksen trendinä palloscreen-motion

Kaikkiaan Korisliigaa voisi luonnehtia suhteellisen korkean temmon ja laadukkaan hyökkäämisen liigaksi. Puolustus on hyökkäystä suurempi erottava tekijä Korisliigan ja ylemmän tason sarjojen välillä. Siihen on useita syitä. Joukkueet eivät ole riittävän syviä, jotta puolustuksen intensiteetti voisi olla riittävän kova. Joukkueiden syvyys vaikuttaa myös harjoitteluun. Villi arvaukseni on, että yleisesti harjoittelussa olisi kaikilla joukkueilla varaa parantaa.

Hyökkääminen kestää paremmin vertailua kansainvälisessä kilpailussa. Monet joukkueet ovat taktisesti suhteellisen eteviä ja tietävät mitä hyökkäyksessään haluavat. Tilankäyttö on kehittynyt huimasti viidessä vuodessa.

Liigassa on aina ollut hyökkäystrendejä, joita valtavirta käyttää. Nyt yksi trendi on ylitse muiden. Kymmenen joukkuetta yhdestätoista juoksi yhtenä hyökkäyspelinään nk. palloscreen-motionia, jatkumohyökkäystä, jossa tietyt lainalaisuudet toistuvat.

Palloscreen-motionin periaate on yksinkertainen. Kaksi pelaajaa juoksevat isoa pelipaikkaa ja vuoroin leikkaavat kolmen pisteen kaarelle kääntämään peliä tai asettamaan palloscreenin, josta takapelaajat pääsevät hyökkäämään korille. Kolmen ulkopelaajan rooli on myös identtinen keskenään. Hyökkäyksen vahvuus on, että pallo vaihtaa puolta ja pelaajat liikkuvat systemaattisesti.

Hyökkäyksellä haettava perusfilosofia voi olla erilainen. Jotkut joukkueet korostavat palloscreenien merkitystä korin teossa, toiset käyttävät hyökkäystä enemmän 1v1-pelinä korostaen pallonliikettä. Joka tapauksessa perusperiaate liikkumiselle on sama.

Ainoa joukkue, joka ei juossut palloscreen-motionia, oli Lapuan Korikobrat. On tervettä, että kaikki joukkueet eivät pelaa samalla tavalla. Silloin joukkueiden on pystyttävä mukautumaan erilaisiin pelitapoihin.

Lapuan filosofia oli hyvin yksinkertainen. Se pyrki löytämään hyvän 1v1-tilanteen mahdollisimman läheltä koria, jonne se pelasi systemaattisesti palloa. Joukkueen tekemistä sotkivat loukkaantumiset, mutta silti lapualaisten kautta voidaan pitää onnistuneena.

Toivottavasti tulevinakin kausina löytyy joukkueita, jotka uskaltavat ja osaavat pelata massasta poikkeavaa koripalloa.

Kotivoittojen liiga

Sarjassa oli viime kaudella toinen mielenkiintoinen trendi; joukkueet voittivat poikkeuksellisen paljon kotiotteluita. Koti-vieraspelaamisen erosta löytyy tutkimusdataa ainakin NBA:ssa. Siellä tutkimuksessa päädyttiin siihen, että tuomarit ovat yksi merkittävimmistä tekijöistä kotiedun muodostumiseen. Kun NBA-liigassa puututtiin tuomaroinnin eroihin, vierastasoitus pieneni selkeästi.

Ei ole syytä olettaa, että liigamme poikkeaisi tuosta tutkimuksesta. Katsoessani muiden joukkueiden liigapelejä tämä hypoteesi vahvistui. Poikkeuksetta varsinkin runkosarjassa kotijoukkueet hyötyivät vihellyksistä. Se on inhimillistä, sillä kyllähän kotijoukkueen fanit pyrkivät vaikuttamaan tuomarointiin. Tässä on yksi selkeä asia, jota on mahdollisuus kehittää.

Samaan hengenvetoon on todettava, että tuomarit saavat kohtuuttoman paljon kuraa niskaansa. Tuomaritoimintamme on kehittynyt ammattimaisempaan suuntaan esimerkiksi videopalautteen ja kelpoisuusvaatimuksien osalta, mitä voisi markkinoida ulospäinkin enemmän. Se lisäisi luottamusta ja parantaisi ilmapiiriä, sillä tuomareiden ja valmentajien välinen henki ei ole tällä hetkellä paras mahdollinen. Yhteistyön paraneminen olisi yksi pieni tekijä, mikä nostaisi liigatuotteen laatua. Tässä on iso vastuu tuomareiden ohella valmentajilla, enkä voi kehua, että ammattikuntamme olisi tehnyt kaikkensa tuomaritoiminnan kehittämiseksi.

Tuomaroinnista löytyy paljon myös onnistumisia. Esimerkiksi Kouvojen ja Seagullsien välisen playoffs-sarjan tuomaritoiminta oli erinomaista ja kaikkiaan tuomarit onnistuivat hyvin pudotuspeleissä. Aina jää jotain yksittäisiä tilanteita puhuttamaan, mutta on hyvä ymmärtää, ettei viheltäminen ole elämästä poikkeava asia, missä ei tapahtuisi virheitä. Tärkeintä on, että kehitys menee eteenpäin. Siinä on vastuu kaikilla toimijoilla, ei vain tuomareilla.

Kokonaisuutena liiga menee vuosi vuodelta eteenpäin. Paljon on silti tehtävissä yllättävänkin pienillä asioilla. Se ei ole pelkästään koripallon salaisuus, että suurin muuttuja kehittämään liigaa on raha. Mitä enemmän liigassa on päätoimisia pelaajia, valmentajia ja managereita, sen paremmaksi liigatuote kehittyy. Seuroilla on suuri haaste miettiä, miten sponsoreita voidaan palvella paremmin. On vanhanaikaista ajatella, että lätkäistään vain mainos paitaan ja kerätään raha vanhoilta tukijoilta. Ne seurat, jotka parhaiten pystyvät tämän yhtälön ratkaisemaan, ovat vahvoilla tulevaisuuden kilpailussa.

Omalta osaltani liigakausi on tämän kirjoituksen jälkeen paketissa. Kiitos runsaista ja pääosin positiivisista blogi-kommenteista. Olen yrittänyt parhaani mukaan avata lajia ja Korisliigaa mahdollisimman laajalle yleisölle. Se on haastavaa, koska puhumme lajista miljoonilla nyanssieilla, joista iso osa on vielä minullekin aukeamatta. Joka tapauksessa liigasta bloggaaminen on ollut avartava kokemus. Hyvää kesää ja rattoisaa uuden liigakauden odotusta!

Pieti Poikola
Kirjoittaja on toiminut koripallovalmentajana noin 20 vuoden ajan. Todennäköisyyksiin nojaava valmennusfilosofia on tuottanut kolme Suomen mestaruutta.