Korisliigassa Hopealle päätynyt Salolainen Vilpas Vikings oli viime kauden väriläiskä ja positiivinen yllättäjä. Myös sen takaa löytyy tarina, josta monet liigaseurat voivat yrittää oppia jotain. Pelillisten edesottamusten lisäksi Vilppaassa sykähdytti sen faniryhmä, joka sai ansaittua huomiota valtakunnan mediassa.

Kilpailuetua yleisöstä

Salo oli sarjan paras yleisöjoukkue. Runkosarjassa otteluita seurasi lähes 1600 katsojaa / ottelu. Pelkästään menestyksestä se ei johtunut. Yleisökeskiarvo oli jo edellisellä kaudella sarjan korkein, vaikka silloin joukkueen menestys oli keskinkertaista.

Menneellä kaudella Salo sai merkittävän kilpailuedun muihin joukkueisiin fanitoimintansa ansiosta, jolta se sai tukea jopa vieraspeleissä. Osaamiseni ei riitä antamaan tuelle pisteiksi tai prosenteiksi muutettavaa arvoa, mutta se on yksi lenkki siinä ketjussa, mitä menestyvän joukkueen tekeminen on. Jokaisen lenkin pitää olla mahdollisimman vahva, mikäli haluaa tavoitella huipulle pienten marginaalien ammattilaissarjassa.

Ilman kunnon tiloja ei ole edellytystä saada isomman yleisön kiinnostusta. Se mikä erottaa Vilppaan monista muista joukkueista, on kunnollinen palloiluhalli. Salohallia voi verrata mihin tahansa keskisuuren eurooppalaisen seuran pelipaikkaan.

Vaatimustaso kuntoon

Luonnollisesti on helppoa kirjoittaa, että muidenkin liigaseurojen tulisi rakentaa isompi halli. Suomessa koris tulee hierarkiassa monta luokkaa jääkiekkoa jäljessä, eikä meillä ole todellista kilpaurheilukulttuuria. Täällä ei myöskään löydy korruptoituneita tehtaanjohtajia, jotka pestäkseen kätensä yhteiskuntavastuusta, rakentavat hienon hallin ja ostavat harmaalla rahalla kalliin edustusjoukkueen säilyttääkseen asemansa, kuten on tilanne joissain entisissä sosialistimaissa.

Silti on turha nostaa käsiä pystyyn. Se mikä on onnistunut Salossa, luulisi onnistuvan muuallakin. Jollain aikajänteellä osallistumisehdoksi Korisliigaan pitäisi määrittää selkeästi kovemmat vaatimukset pelihalleille. Nämä pitäisivät sisällään minimitason yleisökapasiteetille, VIP- ja ravintolatiloille, pukuhuoneille ja myös pelikentän merkinnöille.

Paremmissa halleissa voisi järjestää parempia tapahtumia, mikä houkuttaisi paikalle muitakin kuin lajifriikkejä. Tämän luulisi innostavan sponsoreitakin, varsinkin jos ne voisivat kestitä yhteistyökumppaneitaan kunnon VIP-tiloissa. (Toissakaudella ollessani yhden yrityksen isäntänä syömässä kiusausta koululuokassa ja istumassa katsomon puupenkeillä, tuli jopa vähän kiusaantunut olo, vaikka peli olikin ihan asiallinen). Silloin olisi enemmän rahaa käytettävissä joukkueiden ja niiden taustojen kasaamiseen. Se nostaisi liigan tasoa ja mahdollistaisi kilpailun Euroopassa.

Kun seuralla on selkeä liigan asettama vaatimustaso hallille, pitäisi olla helpompaa neuvotella julkisen puolen kanssa vaatimusten täyttämisestä. Tuskin esimerkiksi Kauhajoelle olisi reilu viisi vuotta sitten rakennettu nykyisen kaltaista jumppasalia, mikäli siellä ei saisi pelata Korisliigaa. Korisliiga on paikallisesti merkittävä yhteiskunnallinen tuote. Varsinkin maakunnissa liigaseuran pelaaminen kaupungissa herättää tunteita ja moni kunnallispoliitikko voisi profiloitua sen puolustajana.

Korotettu vaatimustaso pakottaisi myös seurat aktivoitumaan. Yksityistä rahaa on olemassa, mutta ei helpolla. Liigassa pelaaminen voisi olla riittävä porkkana. Kaikki eivät tässä onnistuisi. Mutta silloin sellainen joukkue ei vain pelaisi liigaa. En väitä sen olevan helppoa, mutta mikäli mitään ei tavoitella, ei myöskään saavuteta. Kuten Risto Piipari aikoinaan sanoi: Kun riittävän kovaa ajetaan, paska tippuu rattailta.

Muutos ei tapahdu hetkessä. Ratkaisu on hallinnollinen ja vastuu sen toteutuksesta seuroilla. Pitäisi olla pitkän tähtäimen suunnitelma, minkä rakentaminen luottamushenkilöorganisaatiossa on haastavaa. Se ei ole vain koripallon ongelma. Tuskin kovin moni liigaseura on innokas määrittelemään itselleen sellaisia ehtoja, mikä estäisi sen pelaamista liigassa…

Salossa monta asiaa oikein

Fanitoiminnan organisoinnin lisäksi Salossa on onnistuttu toisessa vieläkin merkittävämässä asiassa. Sinne on onnistuttu rekrytoimaan lahjakkaita valmentajia, jotka ymmärtävät valmentautumisen merkityksen. Pitkäaikaisen valmentajan Mikko Tupamäen hyvää työtä palkattiin täksi kaudeksi jatkamaan Joonas Iisalo, joka yllätti positiivisesti monet, myös allekirjoittaneen.

Iisalo löysi hyvät kotimaiset pelaajat, joille hän onnistui rakentamaan oikeat roolit. Myös amerikkalaisvahvistukset olivat pienen hakemisen jälkeen sopivia valintoja, vaikka eivät lopulta riittäneetkään finaaleissa Katajan huippuvahvistuksille. Mutta tuskinpa näiden seurojen pelaajabudjetitkaan olivat täysin vertailukelpoisia.

Vilppaan valmennus onnistui erinomaisesti sitouttamaan pelaajat pelaamaan joukkueelle ja luottamaan konseptiin. Avainpelaajia käytettiin valmennuksen tukena. Iisalo uskalsi antaa pelaajille vastuuta päätöksen teossa, mikä on omiaan lisäämään sitoutumista ja luottamusta. Tarvittaessa valmennus pystyi johtamaan joukkuetta suunnanmuutoksiin, jonka takana kaikki olivat.

Luottamus näkyi ulospäin pelaajien hyvänä kehonkielenä ja toi voittoja tiukoissa peleissä. Salo oli 10 – 4 peleissä, jotka päättyivät viiden pisteen erolla tai sen alle. Toki se on myös persoonakysymys. Vilppaalla oli yksilöitä, jotka pystyivät kääntämään tiukat pelit itselleen.

Pelillisesti Vilpas oli sarjan nopeatempoisin joukkue ennen BC Nokiaa, Kouvoja ja Katajaa. Sarjan parhaana avoimen kentän joukkueena Vilpas pystyi hyödyntämään loistavasti ehjää puolustamistaan. Puolustuksessakin Vikings oli paras yhdessä Katajan kanssa.

Tämä on toivottavasti Korisliigan trendi. Suomeen ei ole varaa hankkia kookkaita sisäpelaajia, mutta haastaaksemme edellämme olevia liigoja, jotain kilpailuetua pitäisi löytää. Taktisen älykkyyden ohella on vaikea keksiä muuta kuin pelaamisen tempo ja intensiteetti. Se sopii hyvin yhteen Susijengin identiteetin kanssa.

Tulevaisuus näyttää hyvältä

Vilpas tiedotti juuri tehneensä tulevalle kaudelle sopimuksen viime kauden finaalien MVP:n Teemu Rannikon kanssa. Maajoukkueen monivuotinen luottoheittäjä Mikko Koiviston jatko julkistettiin samana päivänä. Aiemmin sopimukset olivat Vilppaan kanssa tehneet Juho Nenonen, Matias Ojala, Miikka Luosmaa, Aatu Kivimäki, Riku Laine ja Topias Kuukkanen, jotka ovat nykyisiä ja mahdollisesti tulevia maajoukkuetason pelaajia. Kaikki saanevat kivasti vastuuta tulevalla kaudella, sillä Vilppaan intensiivinen konsepti pakottaa siihen.

Ensi kauden Vilpas kuulostaa mestarikaliiberin joukkueelta. Se on luonnollista jatkumoa viimeisten vuosien kehitykselle. Salossa tehdään paljon asioita, jotka vievät suomalaista koripalloa eteenpäin. Toivottavasti mahdollisimman moni seura tulee perässä – ja puolestani saa mennä edellekin.

Pieti Poikola
Kirjoittaja on toiminut koripallovalmentajana noin 20 vuoden ajan. Todennäköisyyksiin nojaava valmennusfilosofia on tuottanut kolme Suomen mestaruutta.

Aiheet Blogit ja kommentit Iisalo Joonas Poikola Pieti Salon Vilpas