Naarassudet kohtaa kahdesti Tshekin universiadijoukkueen
Suomen naisten maajoukkueen kesäharjoituskausi saa päätöksensä tänä viikonloppuna, kun Naarassudet pelaa kaksi ottelua Nymburkissa Tshekin universiadijoukkuetta vastaan.
Naarassusien kesäkausi on ollut tiivis, kun parin viikon sisällä Suomi on pelannut peräti kuusi ottelua, joista kaksi on vielä edessä. Suomi kohtaa Tshekin Suomen aikaa lauantaina 12. elokuuta kello 19:00 ja sunnuntaina 13.8. kello 11:00.
– Edelleen keskiössä on samat asiat eli se, että pystymme pelaamaan sitä koripalloa, jota myös haluamme pelata. Välillä olemme olleet jopa häikäisevän hyviä. Nyt vain haetaan tasaisuutta avainasioihin 40 minuutiksi, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoo koripalloliiton verkkosivuilla.
Vaihtelevalla kokoonpanolla läpi kesän pelannut Suomi on hakenut vielä pelirytmiään. Tuplaotteluiden toinen osa onkin ollut jokaisen vastustajan kohdalla parempi.
– Nyt meillä on matkassa itse asiassa aika kokenut joukkue. Osa NCAA-tytöistä lähti jo takaisin Yhdysvaltoihin kouluihin. Suuri osa joukkueesta on joko Suomessa tai muualla Euroopassa pelaavia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lauri Markkanen liekeissä Utah Jazzin voitossa
- Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän seurat voittoputkessa NCAA:ssa
- Federiko Federiko heitti yliopistouransa kärkilukemat
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Suomen koristytöille hieno saavutus
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Federiko Federiko saanut yhä enemmän vastuuta Texas Techin riveissä
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Miro Little lähellä tripla-tuplaa Utahissa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Federiko Federiko saanut yhä enemmän vastuuta Texas Techin riveissä
- Remu Raitasella hyvä aloitus Islannissa