Lauri Markkanen loukkasi kätensä Chicago Bullsin harjoituksissa ja on arviolta sivussa Bullsin 12-20 ensimmäistä peliä.

Tällä hetkellä kuntoutuminen etenee odotetusti, mutta loukkaantuneella kädellä ei saa vielä tehdä juuri mitään.

– Tällä hetkellä liikeradat ovat niin rajoitetut, että ei ole mitään mahdollisuutta päästä vielä heittämään. En osaa sanoa, meneekö siinä yksi, kaksi vai kolme viikkoa. Juuri tänä aamuna asiaa tiedustelin. Kädessä ei ole vielä normaalit liikeradat palautuneet. Meidän täytyy vain olla kärsivällisiä, Laurin isä Pekka Markkanen toteaa Yle Urheilun haastattelussa.

Markkasen peluutuksen kanssa ei kiirehditä. Bulls tarvitsee Finnisherinsä täydessä iskussa takaisin.

– Missään nimessä ei tulla päästämään Lauria keskenkuntoisena takaisin. Se pitää tehdä senkin takia, että kyynärpää ehtii kunnolla parantua. Jos Lauri nyt lähtisi pelaamaan ja loukkaisi uudelleen kätensä, niin riskit olisivat suuret koko kauden ja mahdollisesti koko uran pilalle menemiselle, Pekka Markkanen painottaa.

 

Lähde: Yle Urheilu