Koponen käänsi katseet tulevaan – ”Slovenia on suosikki ja me olemme haastaja”
Petteri Koposen todellinen pelikunto on alkaneiden EM-kisojen alla ollut arvoitus kaikille. Torstaina Barcelona-peluri pelasi Susijengin takalinjoilla isoilla minuuteilla, mutta ei selkeästi ollut vielä parhaimmillaan. Heittopeli jätti toivomisen varaa. Koponen tiedosti asian itsekin.
– Ei se vielä hirveän hyvin kulje. Heittäminen on aika vaikeeta. Pitää yrittää pelata, kuten ennenkin. Joskus ne heitot menee ja joskus eivät mene. Ei se mikään salaisuus ole. Mutta koitetaan auttaa joukkuetta ja tehdään hommia. Tänään valmentaja ainakin luotti ja sai pelata paljon, Koponen sanoi ottelun jälkeen.
Koponen on nähnyt ja kokenut urallaan jo paljon, mutta silti torstai-ilta nousee uran huippuhetkissä korkealle.
– Kyllä yksi kovimmista voitoista ainakin. Kotiyleisön edessä oli ihan mageeta juosta tuolla kentällä ja aloittaa kotikisat näin. Meillä on ollut vaikea kesä kaikin puolin. Paljon on ollut sanomista siitä, että ei olla oltu valmiina. Tänään näytettiin, että kun pelataan sydämellä ja
energialla, niin kaikki on mahdollista.
Päävalmentaja Henrik Dettmannin sanoin kisat kuitenkin alkavat tavallaan vasta seuraavasta ottelusta. Nyt on karstat poltettu ja aika antaa palaa. Tuleva vastustaja Slovenia on ominaisuuksineen hyvin myös Koposen tiedossa.
-Slovenia on suosikki ja me olemme haastaja, mutta menemme siihen
otteluun pelaamaan energisesti ja antamaan kaikkemme. Katsotaan, kuinka
käy, Koponen ennakoi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Edon Maxhuni tuuletteli voittoa ennen joulua
- Lauri Markkanen liekeissä Utah Jazzin voitossa
- Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän seurat voittoputkessa NCAA:ssa
- Federiko Federiko heitti yliopistouransa kärkilukemat
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Suomen koristytöille hieno saavutus
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Miro Little lähellä tripla-tuplaa Utahissa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Federiko Federiko saanut yhä enemmän vastuuta Texas Techin riveissä
- Remu Raitasella hyvä aloitus Islannissa