Islantilaisfaneilta huima yleisöryntäys Helsinkiin
Jalkapallon EM-kisoissa sen jo viime kesänä näimme, mutta samaa henkeä näyttää olevan myös koripallon puolella. Islanti, tuo piskuinen saarivaltio näyttää sisältävän myös äärimmäisen intohimoista koripallokansaa. Tästä saatiin osoitus jo koripallon EM-kisojen avauspäivänä.
Islanti pelaa alkulohkonsa Suomen kanssa Helsingissä ja maasta onkin lentänyt viikon kuluessa noin 3000 fania Helsinkiin kannustamaan omiaan.
– Berliinin kisat kaksi vuotta sitten jäivät näkemättä. Olemme pikkupojasta lähtien unelmoineet, että Islanti pelaisi joku päivä koripallon EM-kisoissa. Ja koska Berliinissä emme nähneet joukkueemme peliä, päätimme että näin ei voi käydä enää uudelleen, kertoivat kaksi viikon lippupakettia ostanutta islantilaiskannattajaa Yle Urheilulle.
Erityisen kovaksi tunnelma vaikuttaa nousevan Helsingin keskustassa toimivalla virallisella kisatorilla, jossa islantilaiset ja muidenkin maiden kannattajat nostavat henkeä ennen päivän otteluita.
Kaikki muistavat jalkapallon puolelta Islannin fanien mahtavan HÙ-huudon. Kukko ei kuitenkaan käskemällä laula.
– Se on isojen pelikenttien ja isojen joukkojen juttu. HÙ on niin voimallinen, että tuntuisi naurettavalta esittää se tässä meidän kesken, nauraa kannattaja nimeltään Situöbjörn.
Islantilaiset pitivät myös itse ottelussa mahtavaa tunnelmaa yllä huolimatta rumista lukemista. Islanti taipui Kreikalle pistein 61–90 (33–37).
Lähde: Yle Urheilu
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Edon Maxhuni tuuletteli voittoa ennen joulua
- Lauri Markkanen liekeissä Utah Jazzin voitossa
- Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän seurat voittoputkessa NCAA:ssa
- Federiko Federiko heitti yliopistouransa kärkilukemat
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Suomen koristytöille hieno saavutus
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Miro Little lähellä tripla-tuplaa Utahissa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Federiko Federiko saanut yhä enemmän vastuuta Texas Techin riveissä
- Remu Raitasella hyvä aloitus Islannissa