Helsingin NMKY saavutti ensimmäisenä koripalloseurana yli 1000 lisenssipelaajan rajapyykin
Kuluvana syksynä Helsingin NMKY:ssa koripallon on aloittanut ennätysmäärä uusia junioreita. Seuran valmennuspäällikkö Juuso Milénin mukaan lajin arvostus lasten ja nuorten harrastuksena on noussut selvästi.
Koripallo levisi koko Suomen puheenaiheeksi elo-syyskuussa järjestetyn EM-alkulohkon ja Susijengin nostattaman buumin myötä. Syksyn edetessä korishuuma on levinnyt saleihin ympäri maan, ja joulukuun alussa suomikoriksen historiassa rikottiin hieno merkkipaalu, kun Helsingin NMKY:sta tuli ensimmäinen seura, jolla on yli 1000 lisenssipelaajaa.
HNMKY:n lisenssimäärät ovat kasvaneet viimeiset 10 vuotta tasaisesti, mutta tänä syksynä piikki on ollut selvästi suurempi ja uusia junioreita on tullut mukaan jopa 150 enemmän kuin edelliskaudella. Suurin kasvu on mikro- ja mini-ikäisissä, mutta tulijoita on ollut jokaiseen ikäluokkaan B-junioreista lähtien.
– Ei tuollaista ryntäystä kukaan voinut ennakoida, tämä on ollut ihan käsittämätöntä. Mikä tekee tästä hulluinta, niin uusien pelaajien virta ei lopu ollenkaan. Aiemmin pelaajia on tullut joitain vielä lokakuussa, mutta nyt olemme jo joululoman kynnyksellä ja koko ajan valmentajille ja minulle tulee kyselyitä koriksen aloittamisesta, HNMKY:n valmennuspäällikkö Milén iloitsee Koripalloliiton sivuilla.
– Korishuuma on tässä tosi iso tekijä. Koripallon arvostus on noussut selvästi ja se tuntuu vaikuttavan paljon ihmisten harrastusvalintoihin.
Vaikka uusia tulijoita on ollut tänä syksynä poikkeuksellisen paljon, vuonna 2015 Urheilugaalassa vuoden seurana palkittu HNMKY on pystynyt tarjoamaan paikan joukkueessa kaikille halukkaille.
– Valmentajamme näkevät tämän todella positiivisena asiana. Jos se tarkoittaa heille lisää töitä, että saavat suunniteltua laadukasta harjoittelua isommalle ryhmälle, he ovat valmiita tekemään sen. Isossa kuvassa ymmärretään, että mitä enemmän pelaajia, sen parempi, Milén kehuu.
Viime keväänä Suomen koripallon lisenssiennätys meni toista vuotta peräkkäin rikki ja vuoden aikana lunastettiin yli 19 000 lisenssiä. Kuten HNMKY:ssa, myös koko koripalloperheessä harrastajamäärien nousua on tapahtunut eniten pienimpien juniorien pelaajamäärissä.
– Tuntuu uskomattoman hienolta, että tulee näin paljon pelaajia ja koris on nuorten ja lasten keskuudessa niin paljon arvostetumpaa kuin aiemmin. Tämän eteen kaikki korisihmiset ovat tehneet töitä, että koris olisi se pop-laji Suomessa ja saisi ansaitsemansa arvostuksen, Milén sanoo.
– Nyt meidän ja muiden seurojen pitää jatkaa hyvää tekemistä, jotta tilanne säilyy ja uusia pelaajia tulee saliin myös jatkossa. Vasta pitkällä tähtäimellä nähdään miten korisseurat pystyvät hyödyntämään nykyisen momentumin – usko on luja, että suunta on ehdottomasti oikea, Milén päättää.
Työtä uusien koripallon harrastajien eteen on tehty seuroissa ja Koripalloliitossa muun muassa Pikkusudet-konseptin avulla. Pikkusudet on Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteistyöprojekti, joka tähtää lasten liikkumisen edistämiseen yhteistyössä seurojen ja paikallisten K-kauppiaiden kanssa.
Erilaisia tapahtumia ja koriskouluja on järjestetty jo yli 60 eri paikkakunnalla ympäri Suomen ja mukana järjestelyissä on ollut lähes 100 koripalloseuraa. Yhteensä hankkeen aikana liikunnan ilosta on päässyt nauttimaan jo huikeat 35 000 lasta.
– Mahtavaa, että korishuuma on tuottanut seuroissa konkreettisesti tulosta. Olen todella iloinen, että HNMKY on esimerkillisesti saanut rikki 1000 lisenssipelaajan rajan. Seurojen tekemä laadukas työ uusien koripalloa kokeilemaan tulleiden pelaajien pysyvyyden takaamiseksi on ensiarvoisen tärkeää, ikäluokasta riippumatta, Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg iloitsee.
– Kannustan kaikkia seuroja rekisteröimään pienimmätkin harrastajansa Pikkusudet-projektin nimissä, näin voimme kasvattaa yhteistä koripalloperhettämme yhä vahvemmaksi, Strömberg vinkkaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lauri Markkanen liekeissä Utah Jazzin voitossa
- Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän seurat voittoputkessa NCAA:ssa
- Federiko Federiko heitti yliopistouransa kärkilukemat
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Suomen koristytöille hieno saavutus
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Federiko Federiko saanut yhä enemmän vastuuta Texas Techin riveissä
- Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
- Awak Kuier ja Sara Bejedi huippuiskussa
- Okko Järvi pommitti korisukat rullalle
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Miro Little lähellä tripla-tuplaa Utahissa
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Saksan Bundesliigan kärkeen
- Federiko Federiko saanut yhä enemmän vastuuta Texas Techin riveissä
- Remu Raitasella hyvä aloitus Islannissa